Syyllinen?

"Sä aina, sä et koskaan, taas sä oot tommonen, älä aina jaksa.." Tuttua, eikö?

Riidoissa yleensä haemme aina syyllistä. Joillekkin omien virheiden myöntäminen on vaikeaa ja jopa nöyryyttävää. Sana "anteeksi" on kaikista vaikein sana koskaan. Sanan merkitys on suuri ja myös se miten sen esittää ja näyttää että on oikeasti pahoillaan. Silloin jos sana "anteeksi" on niin vaikea sanoa ja tunnustaa omat virheensä, suhde on vaakalaudalla. Kukapa meistä jaksaisi aina olla syyttävän sormen alla. Tällöin myös itsekkin rupeaa miettimään: "Onko minussa kaikki väärin kun en tee mitään oikein?" 

Takerrumme huonoina aikoina toisen huonoihin puoliin. Miten hän on joskus sanonut tai tehnyt. Emme ajattele pieniä arkisia tekoja jolloin hän on tehnyt sinut onnelliseksi. Useimmat meistä kuitenki yrittävät parhaamme, mutta aina se ei riitä. Riidan keskellä pyydämme anteeksi ja saamme vastauksen: " Se ei nyt riitä että olet pahoillasi." Mitä helvettiä silloin kuuluisi tehdä? Se että myöntää virheensä mukisematta tai syyttämättä toista "Nii mut säki...." on jo suuri asia. Meidät on luotu mokailemaan, kukaan ei ole täydellinen. 

Silloin kun siirrytään arkeen ja alkuhuuma on jo historiaa, täytyy pysyä skarppina. Useimmat meistä pettyvät ihmiseen johon ensin rakastui ja lopulta ulkokuoren takaa paljastuu odottamattomia piirteitä. Joskus hyviä, joskus huonoja. Rupeamme miettimään, onko hän se sama ihminen kehen rakastuimme vai onko meissä itsessämme sittenkin joku vika jos kuoren alata paljastuu inhottavia asioita. Kukaan ei voi muuttaa ketään, muutos tapahtuu oman pään ja ajatusmaailman sisässä. Ajattelemmeko suhteen vakiintuessa että voimme syöttää toisillemme ties mitä paskaa ja uskoa että hän on siinä aina? Suhde on jatkuvaa rakentamista, joskus vain palat eivät pysy kasassa.

Välitäkö vielä? Suhteessa on jotain pielessä jos joudumme kysymään tällaista. Mitä on välittäminen? Miten näytämme sen tai sanomme? Sanat merkitsevät ja teot todistavat, kuuluu sanonta. Miten me pystymme osoittamaan että välitämme jos emme saa vastakaikua toiselta? Suhteessa ollaan yhtä. Meidän pitää takoa päähämme että silloinkun olemme suhteessa niin ME menemme edelle. Jos toiselle kaveriporukka on liian tärkeä että me tunnemme itsemme mitättömiksi emme todellakaan ole tai tunnu että olisimme tärkeitä. "Nokun kaveritkin menivät nii kyl mäki si meen. " Voi vittu. Tyttö/poikaystävää ei jätetä yksin, ikinä. Tämä jos jokin kertoo että kaverit menevät edelle, no can do..

Samanlaisia vai erilaisia? Samat mielenkiinnot ja samat harrastukset sitovat meitä yhteen, mutta jos sellaisia ei ole? Onko silloin ongelma? Ei välttämättä, jos osaa sutvia asiat niin että kummatkin saavat tehdä jotain mieluista omalla ajallaan ja yhdessä tehdään sitten jotain kivaa mistä molemmat tykkäävät. Mutta jos olemme liian erilaisia ja ajatusmaailmamme eivät kohtaa, tuleeko silloin mistää mitään? Hän haluaa olla bilettämässä mutta sinä haluaisit olla välillä vain koti sohvalla. Sinä haluaisit että katsotaan kaksin leffaa mutta silloinkin tupa on täynnä hänen kavereitaan.. Toimiiko tämä silloin? Vältämmekö ristiriidat vain sopimuksien kanssa vai pytymmekö elämään tuulen mukana? Jokainen päättää sen itse ja katsokoon peiliin: "Mitä minä voisin tehdä että hänellä on hyvä olla? Minussakin on vikoja, ei pelkästään hänessä." 

Anna tilaa

Oma aika ja oman tilansa herra. Tai siis rouva. Parisuhteessa oma aika on kultaa. Saamme puuhailla omia juttujamme rauhassa ja viettää rauhallisia iltoja yksin tai ystävien kanssa ilman omaa kultaamme. Suhteen alussa yleensä oma aika ja omat tarpeet jäävät huomiotta. Palava ihastus myllertää mielessämme ja odotamme jo seuraavaa tapaamistamme kun olemme toivottaneet hänelle hyvää yötä. Aamulla kulutamme tuntikausia ja itkemme vaatekasan keskellä mitä laittaisimme päällemme jotta näyttäisimme mahdollisimman hyvältä. Aluksi olemme ujoja ja hyvien tapojen mukaisia koska haluamme antaa mahdollisimman hyvän esikuvan. Mutta mitä tapahtuu tämän suuren ja ihanan alkurakkauden jälkeen kun on aika palata ankeaan arkeen, vai sittenkään ankeaan?




Tottahan se on että tie ei ole koskaan ruusuinen vaikka eläisikin onnellisessa parisuhteessa. Ennemmin tai myöhemmin rakastumisen kipinä hiipuu ja arkiset asiat ja rutiinit tulevat käytäntöön. Saatamme suuttua turhasta ja käyttäytyä miten sattuu koska jotkut meistä rupeavat ajattelemaan suhdettaan itsestäänselvyytenä. Toki ihastumisen jälkeen parit alkavat vähitellen miettimään myös itseään enemmän ja omia tarpeitaan, kun taas alkuvaiheessa ei ollut sinua tai minua vaan pelkästään me.


Oman tilan vartiointi on tärkeää. Riitoja syntyy vähemmän ja oma mieli kirkastuu kun saa katsella välillä muidenkin naamaa kuin poika/tyttöystävän. Sitäpaitsi kun olemme olleet erossa vaikka muutaman päivän, on paljon mukavempi taas nähdä toista kun on saanut juoruta likkakavereille miesongelmistaan ja muista kuulumisistaan. Poika/tyttöystävä ei ole ainoa ystäväsi. Toivottavasti.  Ystävien kanssa tehdään ystävien juttuja. Likat viettävät tyttöjen iltaa ja jätkät jätkien iltaa. Mitä ne sitten ikinä tarkoittavatkaan. Yleisesti oman ajan saaminen vähentyy sitä myötä kun toisesta osapuolesta tulee niin saatanan riippuvainen toisesta. Tämä voi olla ja onkin pirun raskasta toiselle, jos omaa aikaa ei saa ja toinen vaan roikkuu molemmin käsin niskasta. Toimivassa suhteessa molemmilla kuuluisi olla omaa aikaa ja omia ja toki yhteisiäkin kavereita jos säkä käy. Yleisesti kuitenkin tutustutaan molempien kavereihin ja kaveriporukka tiivistyy. Mutta, missä kulkee oman kultaisen ajan raja? Koska saamme vaatia enemmän aikaa  meille? Silloinkun kaverit ovat aina etusijalla ja heidän mielipiteensä tärkeitä joka asiassa, on havaittavissa helvetin iso ongelma. 

Vihaamatta ei rakasta

 Jokaisessa, ennemmin tai myöhemmin parisuhdetta tulee riitoja. Oli se sitten wc-pytyn kannen ylös jättäminen, toisen tunteiden huomioon ottaminen tai lupauksien rikkominen. Riitoja on isoja ja pieniä. Isot riidat voivat päätyä huonosti ja hajottaa lopuksi kaiken. Myös pienet riidat saattavat johtaa isompaan, ellei ongelmia ratkota ja puhuta ennenkuin ne paisuvat. Itse myönnän, aina riitelyn alkaessa käytän väistämättä aseenani menneisyyden haamuja. Saatan helposti puolustella itseäni ja syyttää toista osapuolta. Mutta aina kuitenkin omatunto antaa myötä ja nöyryys palkitaan. Parempi myöntää virheensä ja mennä itseensä, kuin ajatella että vika on aina toisen. Muistakaa, riitaan tarvitaan aina kaksi. 

Olen huomannut että mustasukkaisuus on parisuhteiden suurin ongelma. Joko ollaan mustasukkaisia liikaa ja se menee överiksi tai sitten ei olla ollenkaan. Liika mustasukkaisuus on sairasta ja rajoittaa toisen osapuolen elämää. Mutta myös se, että ei ole lainkaan mustasukkainen kertoo vain sen että hänelle on aivan se ja sama missä ja kenen kanssa olet. Emme tunne itseämme tärkeäksi. Huolenpito ja muistutus toisillemme että olemme yhdessä ja haluamme juuri toisemme tuppaa jäädä aina sanomatta. Mustasukkaisuus on tervettä, kunhan siinä pysyy järki mukana. Kaikki kohtuudella.  Mustasukkaisuus kohtuudella kertoo että välitämme, pelkäämme menettävämme toisemme. Rakkaus.. Kaikkea sen eteen pitääkin tehdä. 

Terveessä parisuhteessa on oikeasti pakko välillä puhdistaa ilmaa. Silloinkun nainen sanoo että mikään ei ole vikana, niin silloin KAIKKI on vikana. Trust me. Riidassa useimmiten toinen on mokannut, siinä sitten tapellaan ja huudetaan kilpaa. Huudon ja toisen älykkyysosamäärän halveksumisen jälkeen toiset meistä romahtavat itkuun, toiset meistä häviävät taistelurintamalta. Jos näin käy että toinen poistuu niin juokse herranjumala perään ellet halua menettää. SE kertoo välittämisen ja menetyksen pelon. Riitelyn jälkeen jää aina hapan maku suuhun vaikka kaikki olisikin OK, se ei kuitenkaan ikinä ole OK vaikka toinen niin väittääkin. Kuitenkin, loppupeleissä useimmiten annamme anteeksi ja hyväksymme toistemme virheet. Jos oikeasti rakastaa niin oppii rakastamaan myös toisen virheitä ja epätäydellisyyksiä. Hän on se, kehen rakastuit. Myös hänen virheisiinsä.

Joskus vain kaikkia riitoja emme pysty selvittämään.. Onnellisuuden takana piilee kuitenkin paikkaamattomia haavoja . Aino joka ne pystyy paikkaamaan on aika. Rakkaus.. ikuinen mysteeri.